Friday, October 26, 2012

perjantaipurnaus

Tuolla nykyisessä koulussa on todella matala tempo. Läksyjä ei tule ja muutenkin asiat kerrataan turhankin monta kertaa vaikka ne olisivat kaikille jo pässinselviä juttuja. Norjalainen opetustyyli tuntuu muutenkin olevan todella "kos"-painotteinen. Eli koko ajan pitäis olla tekemässä jotain kivaa eikä niinkään kielioppia tms. Sanoin opettajalle, että mä voisin mieluusti ottaa lisähommia ja tekstejä tai mitä vaan millä sais sanavarastoa paremmaksi niin paluuviesti oli, että "No hei, teepä toi tehtävä vielä kerran!" Siinä tein sitten kolmeen kertaan saman sanastotehtävän, jonka olin jo ekalla kerralla tehnyt oikein. 

Tuon raivopäisen "vielä kerran"-episodin jälkeen kuulin muilta, että Lyngdalissa on myös kielikoulu ja se on kuulemma paaaljon parempi. Jumantsuikka, tämän kun olisin tietänyt jo hiukan aikaisemmin! Ajoin sinne koulun jälkeen ja sovittiin, että aloitan siellä ensi viikolla. Jos ei sekään ota lähteäkseen niin sitten yritän saada motivaatiota kotona opiskeluun ja haen muita töitä nykyisten etätöiden rinnalle.

Joo'o, eli taas huomattiin miten pieni raivonpoikanen on vaan hyväksi :) Sillä samalla raivolla ja nyrkkeilykaipuulla ilmottauduin jentesamlingiin (vapaasti suomennettuna jonkinmoiseen tyttöjen kokoontumiseen), aiheena potkunyrkkeily. Treenitapahtuma on huomenna ja sijaitsee noin parin tunnin matkan päässä täältä, Risørissä. Koko homma on ilmainen ja saadaan vielä lounaatkin bonuksena! Eikä haittaa vaikka pitää hiukan ajaa, näen maisemia ja pääsen pitkästä aikaa liikkumaan.

Loppuun hiukan tekstiä rauhallisempia (ja raivottomampia) maisemakuvia tästä aika läheltä. 
Viikonloppuja!
***
Det er fredag i dag og snø i Finland! Det vil jeg også ha her i Norge!
Eller kanskje det kan vente til søndag fordi jeg skal kjøre til Risør i morgen. Det er en jentesamling i Risørs kickboksingsklubb og jeg gleder meg!! Har ikke bokset på lenge. 

Ha en fin fin fredag + helg :)










My Instagram-competitor....



tammikranssi

Mitä siitä tulee, kun on kaamea suomi-ikävä, luppoaikaa ja ympärillä on pelkkää metsää?
Tammikranssi. Näin ainakin mun kohdalla.








Tuossa se on yhdessä koossa ja valmiina, mutta olisittepa nähneet sen parin päivän päästä: lehdet olivat niin nuukahtaneet ja kääntyneet kerälle, että piti heittää roskiin. Käytin varmaankin liian tuoreita lehtiä, olisi pitänyt valita enemmän ehtoopuolen yksilöitä.
***
Jeg laget en eik krans for noen dager siden. Hadde så stor hjemlengselen, ingenting å gjøre or bare skog rundt meg. Jeg måtte gjøre noe med hender for å glemme tankene. Så eikkransen ble det da. Dum ting var at kransen var helt tørket etter et par dager - måtte hive den i søppelet. Bladene var for ferske/grønne, tror jeg.

Thursday, October 18, 2012

memento vivere in london!

Vaikka luottokortin limiittiraja oli jo miltei saavutettu ja vaikkei sukanvarressa ollut oikeen mitään jemmassa, päätin elää leveästi ja ostin Nilsille synttärilahjaksi halpislennot Lontooseen ja liput We Will Rock You -musikaaliin. Ajattelin, ettei tässä konkurssissa mikään tunnu enää miltään. 

Seuraan näköjään uskollisesti (ja vahingossa) lempiriipukseni sanomaa:  Memento Vivere >>

Sain sen aikoinaan jo kesäpostissa Ideakorulta ja se on ollut ahkerassa käytössä siitä asti. Kaveriksi sille on muodostunut tähti ja unelma. Muuten mun mukana reissaavat ruusulautasella loikoilevat åland-sormus ja Ideakorun rannerengas omalla tekstillä. Ideakorulla on nyt myös uudet facebook-sivut.

Mutta hei, menovinkkejä Lontooseen? 
***
Selv om jeg har brukt nesten alle sparepengene mine og selv om grensen til kreditkort er nesten nådd, bestilte jeg en reise til London til meg og Nils (han hadde bursdag!). Vi skal også til We Will Rock You -musikal. Javel, konkurssen nærmer seg. :)

Åpenbart følger jeg trofast meldingen til favorittsmykken min: Memento Vivere
= Remember to live

Memento Vivere -anhenget var en overraskelse jeg fikk i sommer fra Ideakoru. Et stjerne og drømmen ble venner med det. I tillegg har jeg alltid ringen og armbånden med. Armbånden kan du bestille med egen tekst fra Ideakoru. På min står: Wherever it may take me I know that life won't break me.



***
Memento Vivere comes in big and small sizes, Ideakoru



     Me likes! Pictures/jewellery from Ideakoru

Tuesday, October 16, 2012

høst


How do you know that the autumn has come? 
Everything is grey! 




Juu, kaikki on harmaata, hiusten juurikasvua myöden! Tuntuu, että kohta se ankea syksy tulee. Pimeät illat ja sadepäivät, jolloin ei viitsi tehdä mitään. Ennaltaehkäisevästi popsin tänään d-vitamiinia ja tein pirteät paketit Suomeen (terkut Espooseen ja Kellokoskelle!). Samalla vakoilin naapurin autotallia, jossa rakennetaan russebiliä, siitä myöhemmin :)

Posti plus autoreissu = loikkaus lankakaupassa

Päädyin siis myös lankakauppaan tämän viltin innoittamana. Ostin monia erivärisiä lankoja:
mustaa, harmaata, valkoista, haaleaa aquaa ja korallia. Lankakaupan lisäksi pysähdyin vanhalla villatehtaalla, jossa myytiin superlaadukkaita lankoja. Myyjä osasi kertoa, että lähikunnassa on strikkekafe ja jopa kursseja! Nils kommentoi mun innostukseen, että hänen työkavereillaan on puolestaan strikk og drikk! -iltoja. Pitäisköhän kysyä pääsenkö mukaan, vaikka viinipullon hinnalla :) 

Nyt onkin sitten aika alkaa lukemaan neulontaohjeita, sopii passelisti tähän päivään.

Friday, October 12, 2012

på hjemtur

Me lähdettiin takaisin Norjaan keskiviikkona. Yritettiin napata miljoona kuvaa lähdöstä, mutta moottorit puskuttivat sellaista vauhtia, että kauppatori jäi häämöttämään minikokoisena kauas horisonttiin. Kun oltiin löydetty hytti ja syöty pakolliset Mariannet, laitettiin telkkari päälle ja katsottiin kannelta tulevaa kuvaa. Oltiin kaikki hieman haikeina eikä kukaan olisi halunnut lähteä kotiin niin pian. Yhtäkkiä tajuttiin, että televisiosta kuuluva radio oli Norjan radio... Todettiin siinä yhteen ääneen, että ilmassa leijui kirouksen makua. Hah!
***
På onsdag tok vi ferjen tilbake til Stockholm.Vi prøvde å ta så mange bilder som mulig men motorer buldret så fort at Helsinki var snart bare et lite punkt i horisonten. 






Suomenlinna


Ruotsissa satoi miltei koko ajan. Speed controllilla mentiin taas, "yhden pysähdyksen taktiikalla" ;)



Jossain Örebron ja Karlstadin välillä pysähdyttiin Stadium Outletissa ja mä bongasin sieltä itselleni North Facen sadetakin jopa 70 % alesta! Ennen tuota Stadiumin Outlettia kierrettiin viereisessä kaupassa ja ihmeteltiin, että 'Johan on kumma, kun täällä ei ole mitään urheiluvarusteita myynnissä...' Ostettiin pari juttua ja ihmeteltiin, kun muovipusseissakin luki muuta kuin Stadium. Ulkona sitten hoksattiin, että oltiin menty väärästä ovesta sisään
Ei siinä muuta kuin suunta oikeaan kauppaan ja puolisen tuntia happihyppelyä sielläkin :)
***
Shoppingtur på Stadium Outlet 


Eväsreissulla bongasin söötin sydänsalamin supermarketista. 
*** Hjertesalami 





i Norge!
Tästä alkoikin sitten hidas matka. Nopeusrajoitukset ovat täällä matalammat kuin Suomessa ja harvoilla seuduilla saa huristella yli 8kymppiä. Kameroitakin on niin tiuhaan tahtiin ettei edes ehdi huijaamaan. 




Thursday, October 11, 2012

angry birds and a monkey

Mitä me sitten tehtiin Suomessa? Juostiin paikasta toiseen ja yritettiin saada mahtumaan niin paljon asioita kalenteriin kuin mahdollista. Harmi ettei ehditty näkemään kaikkia, mutta seuraavaksi tullaan paremmalla ajalla ja sumplitaan menot paremmin. Yksi varma meno ensi kerralla on ainakin Kaapelitehtaan Talvisirkus!
Tässä taas kuvia. En ollut paljoakaan kameran ääressä, joten saalis jäi hieman heikoksi.
***
Hva gjorde vi i Finland på høstferie?


Me käytiin Angry Birds leikkipuistossa!
Vi besøkte Angry Birds lekeplass!






Elämäni miehillä, Nilsillä ja Maurilla ;), oli sama syntymäpäivä.
>> Grattis til Nils og Mauri, de hadde bursdag på samme dag :)






Käytiin kaupungilla / Shopping tur i byen




Kampin Hiljaisuuden kappeli. Se on hieno sisältä, suosittelen!



Pojat halusivat leikkipuistoon ja me hoksattiin, että ehditään sillä aikaa haukata sushit.
Seuraavalla reissulla sushista nautitaan ystävien ja paremman ajan kanssa.
***
Vi stjal tid til å spise sushi!













Viimeiset tunnit tuhlattiin hoploppiin ennenkuin ajettiin laivaan.
Siste dag gikk på en lekeplass. 










Wednesday, October 10, 2012

syysloma

Vi var i Finland på høstferie. På grunn av dyre flybillettene bestemte vi å kjøre til Stockholm. Vi tok fergen til Helsinki sammen med familjen til søstera mi. Her er bilder av framturen:
***
Me oltiin syyslomalla Suomessa! Loppujen lopuksi päätettiin matkustaa ajamalla, koska lentoliput oli niin huiman kalliita. Kaksistaan se olisi mennytkin, mutta kun mukana oli kaksi pientä ekstramatkustajaa niin hinta pomppasi tuhanteen euroon. Menomatkalla pysähdyttiin yöksi Karlstadiin ja jatkettiin sitten aamulla matkaa. Koko reissu meni yllättävän sutjakkaasti ja matkan voisi mieluusti tehdä autolla toistekin.

Tukholmassa nähtiin sisko perheineen ja hypättiin yhdessä laivaan. Tässä kuvia menomatkasta ja laivalta:

Vielä Norjassa. Ilta pimenee ja mäkin drive-in on jo korkattu.
Aika tuijotella tietä ja odottaa Karlstadiin asti hotellia.
Seuraavana päivänä nokka kohti Tukholmaa. He <3 speed control.
Vihdoin Tukholmassa ja Suomen kylttikin näkyy jo :)

**
Laivassa - hiio'hoi!



Noi kokolattiamatot on niin sitä "risteilyä itteään". 
Siihen vielä kumoon kellahtanut siideritölkki - a'vot!


Kapteenin pöydässä? 


Meidän porukasta 4 pääsi kisailemaan tietovisaan (allekirjoittanut keskellä).
Jeg (i midten) + 3 andre av oss deltok i en kunnskapstevling. :)






... to be continued...






Monday, October 8, 2012

metsäretki

Sunnuntaisen aamupalan jälkeen lähdettiin retkelle läheiseen metsään, jossa Mauri saa juosta vapaana niin paljon minkä kintuistaan irti saa. Se ei onneksi lähde karkuun - tai ei ole ainakaan vielä lähtenyt. Parhaiten se juoksee esiin piiloistaan, kun mä huudahdan "No me mennään ny sit, moikka!" Se on sen verran mammanpoika ettei halua jäädä yksin itikoiden syötäväksi. :)


Nils ja kaukana häämöttävä
Vigelandin pieni keskusta.


Siinä män kola!